Tervetuloa Team Vantaa Juniorin blogiin!

Moi! Olemme Vantaan Voimisteluseuran valmennusjoukkue, jossa voimistelee 11 innokasta tyttöä.

Syksyllä 2012 kilpailemme 14–16-vuotiaiden mestaruussarjassa. Tervetuloa lukemaan arjestamme ja ajatuksistamme. Kuulumisiamme voit lukea myös kotisivuiltamme

http://www.vantaanvoimisteluseura.fi/joukkuevoimistelu/joukkueet/team-vantaa-junior/


perjantai 13. tammikuuta 2012

Pingviineistä Team Vantaa Junioriksi

Moikka! :)

Vaikka vuosi on vielä alussa, kaikilla on nyt jo aika kiireistä koulun ja tietysti myös voimistelun suhteen. Ajatukset on suunnattu enimmäkseen kohti tulevia kokeita ja kisoja. Päätin kuitenkin nyt keskittyä katsomaan ajassa taaksepäin - siihen aikaan kun olimme vielä Pinguja ja Isabel, ja muistella meidän parhaita hetkiämme yhdessä. <3

Kaikki alkoi syksyllä 2004 kun seurassamme aloitti uusi voimisteluryhmä, Pingviinit.  Keväällä 2005 osallistuimme ensimmäistä kertaa asematapahtumiin valmentajimme Tiina Reynishin ja Kaisa Jutilan tekemällä pingviiniohjelmalla.


Syksyllä 2005 esitimme asematapahtumissa koppakuoriaisohjelman. Ohjelma oli meidän ensimmäinen välineohjelma ja välineenä oli naru. Alueella oli parhaimmillaan 27 voimistelijaa ja narua. :D


Toinen mieleenpainuva ohjelma oli kevään 2006 pupuohjelma. Etenkin pupupuvuista tulee mieleen monia hauskoja muistoja! :D <3


Yksi ikimuistoinen hetki oli, kun kesällä 2006 esiinnyimme MM-kisoissa tuhatpäisen yleisön edessä! Voin kuvitella, miltä valmentajista tuntui kun olimme vielä niin pieniä, että olisimme voineet tehdä ihan mitä tahansa. Ohjelma onnistui kuitenkin hyvin ja pingviiniohjelma ihastutti koko katsomon! Hetken kruunasi vielä valokuvaan pääsy ehdottoman idolijoukkueen Fridan kanssa!!


Syksyllä 2006 meidän jaettiin kahteen sisarjoukkueeseen: Pingviineihin ja Pinguihin. 




Talvella 2008 Pingut-nimi vaihtui Isabeliksi. Isabelin logo myös otettiin käyttöön uuden nimen myötä.



Keväällä aloitimme baletin Alberto Rodrigues Reyn johdolla. Baletti silloin oli vähän erilaista kun mitä se on nykyään… :D 

Myös kevät 2009 oli meille kaikille mieleenpainuva kausi. Kisasimme ensimmäistä kertaa Isabel-nimellä ja saavutimme ensimmäisen kerran kategorian yksi ja pääsimme mitaleille. Saavutimme myös ensimmäisen kerran tyttömestaruuskisoissa mitalin. 




Keväällä 2010 kisasimme ensimmäistä kertaa 12-14 sarjassa agenttiohjelmalla. 





Kauden päätteeksi me tytöt menimme isien kanssa metsäretkelle Nuuksion kansallispuistoon. Siellä me yhdessä patikoitiin, uitiin ja saunottiin sekä ehdittiin nukkuakin muutama tunti... :D Siitä alkoikin perinne joka keväälle retkeilyä isien kanssa! :))





Keväällä 2011 Liisan jäätyä äitiyslomalle valmennusvastuun otti Anu. Koko kevät oli meille ikimuistoinen. Kisasimme ensimmäistä kertaa ulkomailla Miss Valentine kisoissa ja saavutimme myös tavoitteemme suomenmestaruuskisoissa! <3





Kevätkauden päätteeksi pidimme jälleen kerran perinteiset Isabel-tyttöjen ja isien metsäretken, ja tällä kertaa ohjelmassa oli myös melontaa! :D





Syksyllä 2011 Liisa tuli takaisin valmennustiimiin. Nousimme 14-16 sarjaan, eli välineenä oli keilat.  Alussa meillä olikin keilojen kanssa vähän vaikeuksia ja kuhmuilta ei vältytty. Mutta sarjanousu onnistui hyvin ja loppujen lopuksi keilat alkoivat pysyä vähän paremmin käsissä.




Vuodenvaihteessa 2012 nimemme vaihtui Isabelista Team Vantaa Junioriksi. Viime leirillä kun saimme kuulla uuden nimemme, meille iski pieni identiteettikriisi. :D Pikku hiljaa nimeen alkaa tottua ja ymmärtää että vaikka nimi on eri, niin me olemme silti niitä samoja pikku Pingviinejä jotka aloittavat tämän hullun harrastuksen vuosia sitten. <3



- Elsu 

15 kommenttia:

  1. ihana tää postaus <3

    VastaaPoista
  2. Aivan upea teksti! Näyttää siltä että te tytöt olette todella tiivis poppo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä, se on kyllä näkyny aina kisoissakin. tsemppii kevääseen!

      Poista
  3. Kiitos Ella! Ja ette te nyt ihan pikku pingviineiltä enää näytä...

    VastaaPoista
  4. Tosi hauskoja kuvia! :D Onko teillä jotain tavoitteita keväälle?

    VastaaPoista
  5. Tää on kyllä huippuihana teksti ja kaikkea parasta kevääseen. Olen varma, että pääsette kevään tavoitteeseen ja edustatte upeesti Suomea Bulgariassa. TSEMPPIÄ!!!

    VastaaPoista
  6. Ed. anonyymi hei, mistä tiiät, et se on tyttöjen tavoite??

    VastaaPoista
  7. no siitä vaan että se lukee kotisivujen esittelyssä...

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista!
    Tavoitteemme tänä keväänä on tosiaan päästä edustamaan Suomea junnu mm-kisoihin! :))

    VastaaPoista
  9. Edustatteko te Vantaan kaupunkia, kun nimenne on team vantaa=]

    VastaaPoista
  10. Siitäpä kannattaa varmasti kysyä osoitteesta:toimisto@vantaanvoimoisteluseura.fi niin ohjaavat kysymykseksi henkilölle/henkilöille jotka asiasta päättävät. Seuran voimistelijat tuskin päättävät siitä millä nimellä kisataan, mihin joukkueeseen tai kokoonpanoon kukakin kuuluu jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itse asiassa toi uus nimeämiskäytäntö on kansainvälisesti ylipäätään fiksu. on se vähän outoo, et suomalaiset kisaa millä nimellä tahansa ja muilla mailla seura on se jota ensisijaisesti edustetaan.

      Poista
  11. onko tää kommentti palkki muuttunut tällaiseksi kaikissa bloggerin blogeissa!?

    VastaaPoista
  12. ja vielä koska tulee erikan tekstit ja hennan kuva kotisivuille?

    VastaaPoista
  13. Moikka! En itse ainakaan tiedä syytä tähän kommenttipalkin muutokseen, enkä tiedä onko se muuttunut muissa blogeissa. Kävin katsomassa ja näköjään Erikan ja Hennan esittelyt ovat nyt valmiita! :) Ja edustamma Vantaan Voimisteluseuraa! :)

    VastaaPoista