Keskiviikkona me kaikki paitsi Vivi oltiin Suskilla leipomassa VVS:n kevätnäytöstä varten. Kokoonnuttiin Suskilla kuudelta ja alettiin miettiä reseptejä. Aluksi tehtiin mokkapaloja, tiikerikakkua ja pullia, joista yhteen Uga keksi piilottaa suklaata. :D Elsu ja Uga teki myös mielenkiintosia marenkeja, joista tehtiin sinisiä ja valkoisia. Elsu päätti myös tehdä karkkeja, jotka eivät kyllä päätyneet myytäväksi. Välillä käytiin keinumassa Sussun takiksella ja sitten jatkettiin leipomista. Oli aika valita uudet reseptit, joten päätettiin tehdä mustikkapiirakka, suklaamuffinsseja ja keksejä, joiden taikinasta osa vietiin Aven äidille.
- Ave ja Lotu :)
________________________________________________________________
Moi!
Mä kirjottelen nyt mun yllätyssynttäreistä, jotka oli lauantaina. Eli lauantaiaamuna äiti herätti mut kello kahdeksan. Ihmettelin, että mihin mahdoimme olla menossa näin aikaisin aamulla. Kysyin äidiltä, mutta hän ei suostunut kertomaan. Vielä siinä vaiheessakaan, kun ajoimme Linnanmäen parkkipaikalle, en älynnyt, että olimme menossa sinne. Vasta kun äiti antoi mulle pääsylipun Linnanmäen yksityistilaisuuteen tajusin, että oltiin oikeasti menossa sinne. Hän sanoi, että joitain mun kavereita olisi tulossa ja aloin heti "jännittää", keitä paikalle saapuisi. Ensimmäinen paikalle tullut oli Ronsu. Kun Ronsu tuli, tajusin, että muutkin oli tulossa. Heidän saavuttuaan avasin lahjat.
Lahjojen avauksessa naurut tuotti se että Hensun, Elsun ja Sarkun yhteislahjapaketissa ei ollut muuta kuin reikä pohjassa. :D Lahjojen lisäksi sain hauskoja kortteja.
Ihan kaikki eivät uskaltautuneet jokaiseen laitteeseen, tai livisti viime tipassa (Uga :D). Kun kello löi yksi, aika loppui ja menimme syömään. Syömisen jälkeen otettiin muutama kuva siinä Lintsin Wanted-kopissa.(Tosin Uga ja Hanski päättikin ottaa vähän enemmän kuin muutaman...). Tämän jälkeen lähdettiin kotia kohti osa autolla toiset ratikalla. Hauskaa oli, kiitokset siitä! :D
________________________________________________________________
Moi!
Pidin myös omat synttärini tämän viikon suunnuntaina ja aiheena oli, että kaikki tekisivät omat pitsat. Klo 16 aloitimme synttärit odotellen Avea ja Lotua, jotka olivat olleet tänäkin päivänä Linnanmäellä ja menneet ratikalla ohi :)
Lopulta kymmentä yli neljä aloimme leipoa pitsapohjia, kun Avea ja Lotua ei vieläkään näkynyt. Tarkoitus oli, että muutama tyttö leipoisi kerrallaan, koska pöytään ei mahtunut kaikkia, mutta sitten kaikki tunkivat siihen samaan aikaan ja tungoshan siitä seurasi. =D Kun kolmen ihmisen tilaan tungetaan yhdeksän tyttöä (Ave ja Lotu eivät olleet vieläkään tulleet), näky on todella kaunis ;)
Kun pitsapohjat saatiin vihdoinkin tehtyä niin ovikello soi ja ketkähän sieltä tulla tupsahtaa: Ave ja Lotu! Hetken tungos eteisessä kun kysellään, miten matka sujui, ja sitten täyttämään pitsoja. Täytön jälkeen mentiin avaamaan lahjat, jotka olivat tosi hienoja. Kiitos kaikille lahjoista!
Lahjojen jälkeen menimme olohuoneeseen, jonne olin järjestänyt Wiin valmiiksi mäkihyppykisoja varten. Sitten hypättiin mäkeä, joka oli kyllä hauskaa katseltavaa. Hensu voitti kisat. Onnea! Sitten Elsu halusi pelata vielä hulavanteen pyöritystä, josta riitti naurua hetkeksi aikaa :D
Pitsat valmistuivat tällä aikaa ja pääsimme syömään. Vatsat täynnä lähdimme vielä ulos takapihalle potkimaan palloa. Tapasimme ulkona pari pikkutyttöä, joista toisesta tuli heti Ugan kaveri. Tyttö oli heti ihan innoissaan, kun pääsi Ugan syliin kuvaan.
Uga ja pienempi tytöistä =))
Alli sai päähänsä kiivetä puuhun, jossa heilutteli jalkojaan ja lopulta Hensu varasti kengät Allin jaloista. Siitä syntyi pikkuinen hippa, jossa kenkiä heiteltiin toisille. Lopulta Lottis katkaisi kenkien reitin ja ne päätyivät takaisin omistajalleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin :D
Keinuimme vielä hetken pihakeinussa, hyvästelimme pikkutytöt monin halauksin ja lähdimme takaisin meille. Vielä viimeiset juttelut ja sitten osaa tytöistä tultiin hakemaan ja osa lähti bussilla tai pyörällä kohti kotia.
Ronsu =)
Teilläpä bilettä riittää! Viihdytte näemmä yhdessä maton ulkopuolellakin, upeeta! Joko on vanteet kaivettu esiin? Onko ensi kaudelle tiedossa kokoonpanomuutoksia?
VastaaPoistasöpöjä kuvia!! teillä tuntuu olevan ihan loistava joukkuehenki. :)
VastaaPoistajos vivi on seniori niin kuka on juniori?!
VastaaPoistatiedättekö keitä muita on suomesta lähdössä sinne viron kisoihin?
VastaaPoistaKIITOS kommenteista.
VastaaPoistaNyt treenataan kesä ja syksyn jutut selviää syksyllä. Hensu on juniori :D
luna kai lähtee, ainakin niitten blogissa joku kyseli, oli kuulu huhuja
VastaaPoistamiks sitä juttuu juonsi elsu ja hanski?
VastaaPoistaeikö ne tulu ohjelmiin? :o
Moikka!
VastaaPoistaMeiltä kysyttiin, että haluaisimmeko tulla juontamaan näytöstä, ja tietystihän me halusimme! :) Näytöksessä ei tällä kertaa ollut meidän esityksiämme, olimme siellä vain "töissä" :D
T:Hanski
Keiden joukkueiden kanssa te ootte parhait kavereit ja parhaiten tutustunei? Keiden kanssa te hakuaisitte tutustuu?
VastaaPoistaHeissan!
VastaaPoistaOllaan kaikki tutustuttu vähän eri joukkueissa voimisteleviin tyttöihin, että on vaikea sanoa minkä joukkueen kanssa oltaisiin parhaiten tutustuneita! :) Ehkä vähän tylsä vastaus, mutta luulen että kaikki haluavat tutustua vaan mahdollisimman monen kanssa, ainakin vähän, niin kuulumisia on sitten kiva vaihdella esim. kisoissa! <3 :)
T: Hanski