Epäoikeudenmukaisuus. Julmuus. Sorto. Toivottomuus.
Uhma. Rakkaus. Uskollisuus. Ystävyys.
Mielivalta. Häpeä. Eriarvoisuus. Pelko.
Selviytyminen. Rohkeus. Toivo. Oikeudenmukaisuus.
Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot, tulvat ja ruuasta käyty raastava sota ovat nielleet Amerikan. Raunioista on syntynyt Panem, kolmetoistavyöhykkeinen maa. Sen kansalaiset ovat nousseet epätoivoiseen kapinaan hallitsijoitaan vastaan mutta hävinneet taistelun. Jotta asukkaat eivät unohtaisi, kuka voitti sodan ja kenellä on valta, Capitol järjestää vuosittain Nälkäpelin.
Nälkäpeli on tv-ohjelma, jota kaikkien Panemin kansalaisten on katsottava. Pelin osallistujat usutetaan taistelemaan säälittä keskenään: heidät jätetään luonnonvoimien ja toistensa armoille. Voittaja on se, joka selviää viimeisenä hengissä. Peli on julma ja toivoton tunnemyrsky sekä pelaajille että heidän rakkailleen.
”Rue! Olen tulossa.” Kun tulen aukiolle, Rue makaa avuttomasti maassa verkkoon takertuneena. Hän ehtii työntää kätensä verkon silmän läpi ja sanoa nimeni, ennen kuin keihäs tunkeutuu hänen ruumiiseensa.
Jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan Nälkäpeliin yksi tyttö ja yksi poika. Kun arpa osuu Katnissin, perheensä urhean elättäjän ja salametsästäjätytön pikkusiskoon ei Katniss epäröi hetkeäkään. Hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi ja ottaa kantaakseen sisarensa lähes varman kuolemantuomion.
”Prim!” Tukahtunut huuto kumpuaa kurkustani, ja lihakseni heräävät eloon. ”Prim!” Minun ei tarvitse tunkeutua väkijoukon läpi, sillä ihmiset tekevät heti tilaa, ja eteeni aukeaa esteetön reitti lavalle. Tavoitan Primin juuri kun hän aikoo nousta askelmat. Heilautan kättä ja tuuppaan hänet taakseni. ”Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi!” minä puuskutan. ”Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi tribuutiksi.”
Vyöhykkeen 12 poikatribuutti on leipurin poika Peeta Mellark. Katnissin ja Peetan välille kehittyy pelissä niin tiivis ystävyys, etteivät he pysty vahingoittamaan toisiaan.
”Ojenna marjoja. Haluan, että kaikki näkevät”, Peeta sanoo. Ojennan käteni, ja tummat marjat kiiltävät auringossa. Puristan Peetan kättä merkiksi, hyvästiksi, ja alamme laskea. ”Yksi.” Ehkä olen väärässä. ”Kaksi.” Ehkä he eivät välitä, vaikka me molemmat kuolemme. ”Kolme!” Nyt on myöhäistä tulla toisiin ajatuksiin. Nostan käden suuni eteen ja katson maailmaa viimeisen kerran. Marjat ovat juuri ehtineet kielelleni, kun trumpetit alkavat soida.
Kukaan ei uhmaa Capitolia. Kapinallisella eleellä on kauaskantoisemmat seuraukset kuin Katniss ja Peeta osaavat ikinä aavistaakaan.
Peli alkakoon!
Lainaukset ovat Suzanne Collinsin teoksesta Nälkäpeli (2008). Kirjan pohjalta tehty elokuva ilmestyy maaliskuussa 2012 (http://www.thehungergamesmovie.com/).
jaiks! sain melkein sydärin, kun tulin tänne. I H A N M A H T A V A A!!!! <3
VastaaPoistaPÄÄTITTE SITTEN REPÄISTÄ!!! wau! :D tosi hieno hei tää ulkoasukin!
VastaaPoistamulla meinas mennä pissat housuun, kun avasin teijän blogin, kun joku oli laittanu maton reunalle vinkin ;) ootin kyllä jotain erilaista ku keväällä, mut tää on vielä erilaisempi kuin olin oottanu. ja toi kirja on oikeesti vaan sairaan hyvä!! meidän luokalla kaikki tytöt on lukenu sen. tuleeks musiikki siitä leffasta? äää en jaksa oottaa et kisat jo alkais...
VastaaPoistaen jaksa pysty kestä oottaa teidän ohjelmaa...
VastaaPoistavau! 15 tyttöä?????
VastaaPoistanyt ei enää jaksa odottaa ensimmäisiä kisoja ;) WAU! kisaavatko kaikki 15 tyttöä?
VastaaPoistaHeipsan!
VastaaPoistaHauska nähdä miten tähän postaukseen on reagoitu! Ihania kommentteja, kiitos niistä! <3
Aika iso muutos tosiaan tuossa kesän ja syksyn aikan on koettu siirtymällä kukkasista liekkeihin! ;) Ja kyllä sitä hetkeä odotetaankin innolla, että ohjelma päästään sitten Cailapissa isolle ylöiselle esittämään! :))
Kirjaan ollaan kyllä mekin ihan rakastuneita!!! :D Musiikista ei vielä paljasteta mitään, jääköön se nyt vielä arvoitukseksi! :DD
T:Hanski
P.S Kokoonpanoista en nyt vielä uskalla kertoa mitään... :D
Onkos joku teistä Katniss!?!!!!
VastaaPoistaKumpi on teistä ihanampi Peeta vai Gale??? <3
VastaaPoistaja kuka on kirjoittanut ton tekstin??? ja tehnyt ulkoasun??? ihan pro meininkiä.
VastaaPoistaWau wau wau! Ihan mahtava teema! Ite rakastan noita kirjoja ja odotan kyllä ihan innoissani teidän ohjelmaa!
VastaaPoistajust niin siistiä! ja toi teema sopii tosi hyvin keilaohjelmaan!!!! oispa teidän puvuissa toi matkijanärhi - tai ehkä se ois liian ilmeistä. tai en tiedä, kun se on niin upea...
VastaaPoistaEn malta odottaa!
VastaaPoistaOnks teist joku Katniss ?? WOW, oikeesti mahtava idea ! Noi kirjat on jotain parhautta. Teki mieli alkaa kiljuu ku tajusin. Aaaaa, en malta oottaa. (((: ♥
VastaaPoistaTulisin heti teijän ryhmään voimisteleen jos pääsisin :D
hehee tiesin, koska olitte julkassu tän aiemmi, mut poistanu sit ja näin ku oon teiän blogin lukija, mut tosiaan IHAN MAHTAVA teema, kuten kirjatkin!! tsemppiä!!!!!!
VastaaPoistaKiitos kaikille ihanille kommentoijille! <3
VastaaPoistaOhjelman tarinasta emme tällä kertaa paljasta enemmän.
Tekstin on kirjoittanut meidän loistava nettivastaava, Leena! :)
Joku tossa kyseli että kumpi meistä on ihanempi, Peeta vai Gale. Samaa olemme kinastelleet useasti treeneistä mutta itse pidän Galeistä enemmän! :)
T: Elsu
Joo tsemppiä ihan hirveesti! tosi raikas teema!
VastaaPoistaai musta taas Peeta, kun se on niin turvallinen ja luotettava ja tekisi KAIKEN Katnissin vuoksi.... iih!
VastaaPoistaPeeta on nössö!
VastaaPoistaOi kuullostaa ihanan erilaiselta teemalta mihin ollaan isabelilta totuttu!Ootan kans ihan täpinöissä teijän ohjelmaa:)onks toi tausta muuten sama ku bixbeil tai ainakin näyttää siltä:D
VastaaPoistaMoikkis!
VastaaPoistaihana kuulla, että ohjelmaa odotetaan näin paljon! <33
Tosta Peeta vs. Gale- jutusta sen verran, että aikas paljon äänet jakautuu tasan, mutta ainakin muutama erittäin, erittäin vahvaa Peetan kannattajaa löytyy!! ;D <3
T: Hanski
P.S Tausta saattaa olla samanlainen kuin Bixbeillä, mutta se ei kyllä ainakaan tarkoituksella ole tehty niin! :))
Voi olla sama tausta koska on Bloggerin valmis tausta. Mut ei kyl haittaa; sopii niin hienosti teemaan!! :D
VastaaPoistaKoska haastepostaus tulee? :):):):):):):):):).
VastaaPoistaHaastepostaus tulee luultavimmin tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa. :) t.Vivi
VastaaPoistaMikä se teijän musan nimi on ? :) se on ihana!!!
VastaaPoista