Isabel syksyllä 2011: Let the Games begin!

Epäoikeudenmukaisuus. Julmuus. Sorto. Toivottomuus.

Uhma. Rakkaus. Uskollisuus. Ystävyys.

Mielivalta. Häpeä. Eriarvoisuus. Pelko.

Selviytyminen. Rohkeus. Toivo. Oikeudenmukaisuus.

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot, tulvat ja ruuasta käyty raastava sota ovat nielleet Amerikan. Raunioista on syntynyt Panem, kolmetoistavyöhykkeinen maa. Sen kansalaiset ovat nousseet epätoivoiseen kapinaan hallitsijoitaan vastaan mutta hävinneet taistelun. Jotta asukkaat eivät unohtaisi, kuka voitti sodan ja kenellä on valta, Capitol järjestää vuosittain Nälkäpelin.

Nälkäpeli on tv-ohjelma, jota kaikkien Panemin kansalaisten on katsottava. Pelin osallistujat usutetaan taistelemaan säälittä keskenään: heidät jätetään luonnonvoimien ja toistensa armoille. Voittaja on se, joka selviää viimeisenä hengissä. Peli on julma ja toivoton tunnemyrsky sekä pelaajille että heidän rakkailleen.

”Rue! Olen tulossa.” Kun tulen aukiolle, Rue makaa avuttomasti maassa verkkoon takertuneena. Hän ehtii työntää kätensä verkon silmän läpi ja sanoa nimeni, ennen kuin keihäs tunkeutuu hänen ruumiiseensa.

Jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan Nälkäpeliin yksi tyttö ja yksi poika. Kun arpa osuu Katnissin, perheensä urhean elättäjän ja salametsästäjätytön pikkusiskoon ei Katniss epäröi hetkeäkään. Hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi ja ottaa kantaakseen sisarensa lähes varman kuolemantuomion.

”Prim!” Tukahtunut huuto kumpuaa kurkustani, ja lihakseni heräävät eloon. ”Prim!” Minun ei tarvitse tunkeutua väkijoukon läpi, sillä ihmiset tekevät heti tilaa, ja eteeni aukeaa esteetön reitti lavalle. Tavoitan Primin juuri kun hän aikoo nousta askelmat. Heilautan kättä ja tuuppaan hänet taakseni. ”Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi!” minä puuskutan. ”Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi tribuutiksi.”

Vyöhykkeen 12 poikatribuutti on leipurin poika Peeta Mellark. Katnissin ja Peetan välille kehittyy pelissä niin tiivis ystävyys, etteivät he pysty vahingoittamaan toisiaan.

”Ojenna marjoja. Haluan, että kaikki näkevät”, Peeta sanoo. Ojennan käteni, ja tummat marjat kiiltävät auringossa. Puristan Peetan kättä merkiksi, hyvästiksi, ja alamme laskea. ”Yksi.” Ehkä olen väärässä. ”Kaksi.” Ehkä he eivät välitä, vaikka me molemmat kuolemme. ”Kolme!” Nyt on myöhäistä tulla toisiin ajatuksiin. Nostan käden suuni eteen ja katson maailmaa viimeisen kerran. Marjat ovat juuri ehtineet kielelleni, kun trumpetit alkavat soida.

Kukaan ei uhmaa Capitolia. Kapinallisella eleellä on kauaskantoisemmat seuraukset kuin Katniss ja Peeta osaavat ikinä aavistaakaan.

Peli alkakoon!

Lainaukset ovat Suzanne Collinsin teoksesta Nälkäpeli (2008). Kirjan pohjalta tehty elokuva ilmestyy maaliskuussa 2012 (http://www.thehungergamesmovie.com/).